Toisen asteen koulutuksesta
Meillä on kotona kolme fiksua ja lahjakasta teiniä – kaikki kolme juuri nyt 18-vuotiaita, lukio-opiskelijoita.
Kukaan heistä ei ole erityisen kiinnostunut koulusta – siis juuri nyt – olivat kyllä nuorempina, mutta teini-ikä ohjaa mielenkiintoa nyt toisaalle.
Tämä tarkoitti meidän perheessä sitä, että lukio ei ollut itsestään selvyys, vaikka jokainen heistä piti sitä ainoana vaihtoehtonaan, yleissivistävänä opetuksena, antaen samalla aikaa miettiä, mihin ja mitä haluaisivat opiskella tai tehdä ”isona”.
Pääkaupunkiseudun lukioihin pääsyrajat ovat maan korkeimmat ja alle 8 keskiarvolla ei ole juuri valinnanvaraa, ei ainakaan lähikouluihin.
Opot tekevät parhaansa ja ehdottavat kaksoistutkintoa tai ammattikoulua. Kuulin aikanaan kahtena vuonna peräkkäin heidän suustaan vaihtoehdon ”pitäisikö teidän miettiä, että lähetätte lapsenne johonkin toiseen kaupunkiin lukioon, asuuko teillä sukulaisia jossain päin Suomea?” – ETTÄ MITÄ?
Samaan aikaan näitä nuoria ohjataan voimakkaasti ammattikouluihin, joissa opetus on ulkoistettu työharjoittelujaksoihin vailla minkäänlaisia valmiuksia. Ja ihmetellään, miksi nuoret jättävät ammattikoulun niin usein kesken. Alan, joka ei ehkä alun perinkään tunnu omalta tai koulun, jossa jää täysin yksin. Ammattikoulutus on loistava vaihtoehto silloin, kun kiinnostava ala on löytynyt – tällä hetkellä opetuksen taso ja resurssit eivät kuitenkaan vastaa tarpeita.
Pääkaupunkiseudun muuttovoitto on kasvanut viime vuodet ja oli yli 14 000 henkeä viime vuoteen asti
(Helsingin Seudun väestöennuste 2018-2050/ hel.fi)
Peruskouluikäisten 7–15-vuotiaiden määrä kääntyi nousuun jo vuosikymmenen alussa, ja kasvun ennakoidaan
jatkuvan 2030-luvun jälkipuolelle saakka. Nyt on korkea aika saada myös Uudenmaan toisen asteen koulutus vastaamaan tarpeita, niin laadullisesti kuin määrällisesti. Erityisen suuri huoli on tulevaisuudessa kun oppivelvollisuutta jatketaan 18-vuotiaaksi. Voidaanko jokaisella nuorelle sitten taata oikeasti se toivottu opiskelupaikka?
Pääkaupunkiseudun nuorilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet toisen asteen koulutukseen ja ammattikoulutuksen laatua ja resursseja parannetaan täytyy parantaa vastaamaan oikeasti tarpeita. Tuo ikä, peruskoulun jälkeen on kaikkein kriittisin vaihe pudota pois kelkasta, löytää kavereita kadulta tai upota pelimaailmaan.
Tapasin muuten kaupan pihalla neljä 18-vuotiasta kaveria, jotka ensin vähän vastahakoisesti vastailivat kysymyksiini, mutta kertoivat kuitenkin kaikki olevansa ammattikoulussa tai toisen asteen opistossa. Kolme heistä oli samassa oppilaitoksessa ja he sanoivat, että tilanne on tiedossa yleisesti kaveriporukoissa, mutta että heillä on sellainen maikka, joka ihan oikeasti välittää heistä ja siitä, että he valmistuvat koulusta ja pääsevät eteenpäin elämässään. Juuri tästähän on kysymys, että joku välittää, ihan oikeasti. Huippumaikka – terkkuja hänelle – ja lisää samanlaisia.
Juuri tästähän on kysymys, että joku välittää, ihan oikeasti